Melanooma

Tärkein melanooman riskitekijä on auringon ultraviolettisäteily (UV-säteily). Varsinkin vaalean ihon toistuva palaminen liiallisen auringonoton yhteydessä, etenkin nuorella iällä, altistaa melanoomalle. Melanoomaa voikin ehkäistä välttämällä runsasta auringonottoa ja käyttämällä auringonsuojavoiteita riittävästi niin, ettei iho pääse palamaan.

Runsasluomisuuden ja epätyypillisten luomien katsotaan lisäävän riskiä sairastua melanoomaan. Aiemmin sairastettu melanooma lisää riskiä merkittävästi, samoin kuin jos useammalla lähisukulaisella on todettu melanooma. Perinnöllisyys on melanooman kohdalla kuitenkin hyvin harvinaista.

Melanooma on ollut nopeimmin yleistyvä syöpätyyppi ja sen ilmaantuvuuden odotetaan edelleen kasvavan.

Oireet

Melanooma voi kehittyä vanhaan, hyvänlaatuiseen luomeen tai luomettomalle iholle. Melanooma huomataankin useimmiten epätavallisena iho- tai luomimuutoksena. Luomien ja ihon säännöllinen tarkkailu onkin tärkeää, sillä varhain todetusta ja ajoissa hoidetusta melanoomasta voi parantua. Sana VARO on muistisääntö epäilyttävän luomimuutoksen tyypillisistä ominaisuuksista:

V = Väri: vaihteleva, eri sävyjä sisältävä, epätasainen
A = Alueen (luomen) halkaisija: yleensä yli 6 mm, muutokset koossa ja muodossa
R = Reuna: epätarkkarajainen, polveileva
O = Osat: epäsäännöllinen muoto

Joissakin tapauksissa melanooman luomimuutos voi näyttäytyä myös säännöllisen muotoisena, tasavärisenä ja tarkkarajaisena. Melanooman kehittyessä luomi- tai ihomuutoksessa voidaan todeta verenvuotoa, kutinaa tai punoitusta. On tärkeää hakeutua lääkäriin epäilyttävän iho- tai luomimuutoksen ilmaantuessa.

Diagnoosiin käytettävät tutkimukset

Melanooman epäily herää usein lääkärin kliinisessä tutkimuksessa. Epäilyttävä pigmenttimuutos poistetaan usein perusterveydenhuollossa ja näyte lähetetään patologille kudostyyppiselvitykseen. Jos pigmenttimuutos sijaitsee hankalassa paikassa, voidaan muutoksesta ottaa koepala.

Jos kyseessä on melanooma, potilas lähetetään kirurgin vastaanotolle leikkaushoitoon, jonka yhteydessä voidaan tehdä vartijaimusolmuketutkimus. Sen avulla voidaan selvittää syöpäsolujen levinneisyyttä kasvainta lähellä sijaitseviin imusolmukkeisiin. Vartijaimusolmukkeella tarkoitetaan imusolmuketta, johon imuneste ja sen mukana mahdolliset syöpäsolut kulkeutuvat läheisestä kasvaimesta.

Erilaiset kuvantamismenetelmät sopivat taudin levinneisyyden selvitykseen, esimerkiksi vartalon tietokonetomografiaa (TT) tai positroniemissiotomografiaa (PET) voidaan käyttää kuvantamiseen joko ennen leikkausta tai leikkauksen jälkeen.

Hoito ja ennuste

Melanooma todetaan useimmiten varhain, ennen kuin etäpesäkkeitä on ehtinyt ilmaantua. Kaikista potilaista viiden vuoden suhteellinen elossaolo-osuus on noin 90 %. Kun melanooma todetaan varhain, mahdollisuus parantua taudista on hyvä.. Ennusteeseen vaikuttavat muun muassa ikä, sukupuoli, vartijaimusolmukkeen tila, melanooman sijainti, paksuus ja haavautuminen sekä mahdolliset etäpesäkkeet ja niiden sijainti.

Melanooman hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti kullekin potilaalle. Hoitovalintaan vaikuttaa erityisesti se, onko melanooma paikallinen vai levinnyt. Hoidon suunnittelussa huomioidaan myös potilaan kunto ja muut sairaudet. Lisäksi molekyylipatologisilla ominaisuuksilla on vaikutusta hoidon valintaan. Noin puolella melanoomapotilaista esiintyy aktivoivia mutaatioita BRAF- syöpägeenissä. Tällaisia geenimutaatioita kantaville potilaille BRAF-proteiinin estäjät tarjoavat melanooman hoitoon soveltuvan täsmälääkeryhmän.

Paikallinen melanooma

Paikallisen melanooman ensisijainen hoito on paranemiseen tähtäävä leikkaushoito. Kirurgi poistaa pahanlaatuisen kudoksen ja riittävästi tervettä kudosta sen ympäriltä. Jos leikkauksessa todetaan, että kasvainta lähellä olevissa vartijaimusolmukkeissa on syöpäsoluja, ne poistetaan syövän uusiutumisriskin pienentämiseksi.

Melanooma ei ole yleensä kovin "sädeherkkä" syöpätauti, mutta joissakin tapauksissa potilas voi hyötyä sädehoidosta leikkauksen jälkeen. Hoito tähtää paranemiseen, ja sen avulla pyritään tuhoamaan leikkausalueelle tai sen ympäristöön mahdollisesti jääneitä yksittäisiä syöpäsoluja.

Leikkauksen jälkeisessä liitännäislääkehoidossa voidaan käyttää immuunivastetta vapauttavaa lääkehoitoa tai BRAF V600-mutaatiopositiivisessa taudissa BRAF- ja MEK-estäjän yhdistelmää. 

Varhain todetun ja hoidetun paikallisen melanooman ennuste on hyvä: suurin osa potilaista paranee. Jos imusolmukkeista on löytynyt syöpäsoluja, melanooma kuitenkin uusiutuu kohtalaisen herkästi. Jos tauti uusiutuu paikallisena, se voidaan hoitaa samalla tavalla kuin alkuperäinen kasvain.

Taudin luonteen mukaan potilasta seurataan hoitojen jälkeen 2-5 vuotta joko perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa. Joskus potilasta on seurattava tätä pidempäänkin.

Levinnyt melanooma

Melanooma voi levitä etäpesäkkeinä ihoon, ihonalaiskudokseen, imusolmukkeisiin, maksaan, keuhkoihin, luustoon ja aivoihin. Levinnyttä melanoomaa voidaan harvoin parantaa, mutta hoitovalinnoilla voidaan vaikuttaa potilaan elämänlaatuun. Solunsalpaajien rinnalle tulleet täsmälääkkeet ja immunologiset hoidot ovat viime vuosina tehostaneet levinneen melanooman hoitoa ja  parantaneet taudin ennustetta. BRAF- ja MEK-proteiinin estäjien täsmälääkeryhmän lisäksi immuuniaktivaatiota vapauttavat lääkkeet ovat mullistaneet levinneen melanooman hoidon. Erityisesti CTLA-4- ja PD1- proteiinien estäjillä on saatu lupaavia, pitkäkestoisia tuloksia levinneen melanooman hoidossa.

Kasvaimen tai etäpesäkkeiden aiheuttamia paikallisia oireita voidaan lievittää tehokkaasti sädehoidolla. Sädehoito helpottaa esimerkiksi aivoetäpesäkkeiden aiheuttamia neurologisia oireita.

Etäpesäkkeiden aiheuttamia oireita voidaan joissakin tapauksissa helpottaa myös leikkaushoidolla. Jos etäpesäkkeitä on vain yksi, sen poistaminen voi parhaassa tapauksessa hidastaa melanooman etenemistä huomattavasti.