Myelooma

Plasmasolusyöpä eli myelooma on luuytimen ja veren plasmasolujen syöpä. Plasmasolut ovat B-lymfosyyteiksi kutsuttuja valkosoluja, jotka tuottavat elimistön puolustukselle välttämättömiä vasta-aineita, jotka suojaavat elimistöä infektioilta.

Myeloomassa pahanlaatuiseet plasmasolut lisääntyvät luuytimessä ja vievät tilaa normaalilta verisolumuodostukselta. Syöpäsolujen osuus kasvaa vähitellen niin suureksi luuytimessä, että siitä seuraa luuytimen vajaatoiminta ja normaalien solujen tuotannon hiipuminen. Myeloomasolut erittävät monoklonaalista immunoglobuliinia (M-komponentti, paraproteiini), joka voi vaurioittaa mm. munuaisia. Myeloomasolut voivat kulkeutua myös muualle elimistöön. Myeloomaa kutsutaankin usein multippeliksi myeloomaksi, koska tautisolukkopesäkkeitä voi esiintyä ympäri elimistöä.

Suomessa n. 400 henkilöä sairastuu myeloomaan vuosittain. Myelooma on jonkin verran yleisempi miehillä kuin naisilla. Myelooma todetaan keskimäärin 65-70 vuoden iässä ja sairaus on nuorilla harvinainen. Myelooman aiheuttajaa ei tunneta. Myelooma voidaan löytää hyvin erilaisten oireiden taustalta, mutta osalla potilaista myelooma todetaan sattumalta, kun selvitetään laboratoriotututkimuksissa todettua kohonnutta senkkaa tai anemiaa.

Oireet

Myelooman yleisimmät oireet ovat luustokivut, väsymys ja toistuvat tulehdustaudit.  Myelooma voi levitä luustoon ja aiheuttaa sen myötä luunmurtumia. Luustomuutoksia esiintyy tavallisimmin selkänikamissa, kylkiluissa, kallossa, lantiossa ja raajojen pitkissä luissa. Kun myeloomasolut aiheuttavat luustomuutoksia, luustosta vapautuu kalsiumia, mikä johtaa veren suurentuneeseen kalsiumpitoisuuteen eli hyperkalsemiaan. Joskus myelooma saattaa löytyä tutkittaessa potilaan väsymystä tai vaikeaa infektiota. Anemia, eli matala hemoglobiini, on myös tavanomainen löydös myeloomassa ja se voi aiheuttaa väsymystä, sydämen tykytystä ja/tai hengenahdistusta. Usein potilas hakeutuu lääkäriin juuri väsymyksen vuoksi.

Diagnoosi

Kun potilaalla epäillään myeloomaa, otetaan ensin veri- ja virtsanäytteitä. Näistä etsitään mm. paraproteiinia, joka on yleisimmin  IgG- tai IgA-raskasketjua. Näiden lisäksi tautitilanteen ja sen vaikusasteen selvittämiseksi tarvitaan luuydinnäyte sekä luustosta tietokonekerroskuvaus tai magneettikuvaus.

Hoito

Myelooman ollessa oireettomassa vaiheessa, ei yleensä tarvita hoitoa. Tällöin potilaan tilaa seurataan säännöllisesti. Hoito aloitetaan, kun potilaalla todetaan selviä myelooman aiheuttamia oireita tai löydöksiä, kuten luustomuutoksia tai munuaisten vajaatoimintaa. Hoidossa käytetään useiden eri lääkkeiden yhdistelmiä. Kunkin potilaan hoito valitaan yksilöllisesti ottaen huomioon potilaan tila sekä sairauden luonne. Myelooman hoito on muuttunut huomattavasti viimeisten vuosien aikana. Käyttöön on tullut lukuisia uusia lääkkeitä. Autologista kantasolusiirtoa (omien kantasolujen siirtoa) suositellaan edelleen alle 70-75-vuotiaille hyväkuntoisille potilaille ensilinjan hoitona.

Ennuste

Myeloomaan ei tämän hetken tiedon perusteella ole parantavaa hoitoa, mutta nykyhoidoilla myelooma saadaan yleensä hallintaan ja pystytään lievittämään myelooman oireita. Ennuste vaihtelee paljon potilaskohtaisesti. Lääkehoitojen kehittyminen on kuitenkin parantanut myeloomapotilaiden ennustetta merkittävästi.  Myelooman hoidon tavoitteena on hyvä elämänlaatu ja mahdollisimman pitkä ja vähäoireinen elinaika.