Vaihdevuosioireet

Vaihdevuodet saattavat aiheuttaa erilaisia, hankaliakin vaivoja. Oireiden esiintyvyys vaihtelee voimakkaasti eri naisilla.

Kuumat aallot ja hikoilu

Tyypillisiä vaihdevuosioireita ovat kuumat aallot ja hikoilu, yhteiseltä nimeltään vasomotoriset oireet. Niitä voi esiintyä sekä päivällä että yöllä, ja ne ovat rasituksesta riippumattomia.  Oire alkaa usein rintakehältä, josta se leviää erityisesti yläruumiin osiin. Joskus oire voi tuntua ikäänkuin ”kihelmöintinä ihon sisällä”. Toisaalta toiset saattavat tuntea sisäistä kylmyyttä, vaikka ympärillä oleva lämpötila olisi kuuma, kuten esimerkiksi saunassa. Kysymyksessä mitä ilmeisemmin on lämmönsäätelykeskuksen epätasapaino: sekä lämpimän että kylmän aistiminen on korostunut. Syytä tähän ei tarkkaan tiedetä, mutta ilmeisesti naissukuhormoneilla tai niiden puutteella, on vaikutusta hypotalamuksen eli aivolisäkkeen lämmönsäätelykeskuksessa vaikuttaviin hermovälittäjäaineisiin.

 

Uniongelmat

Usein vaihdevuosista kärsivillä naisilla on myös uniongelmia: nukahtamisvaikeuksia, yöllisiä heräämisiä ja valvomista sekä liian aikaista aamuheräämistä, jonka jälkeen nukkuminen ei enää onnistu. Näistä yölliset heräämiset ovat tavallisimpia ja johtunevat erityisesti yöllä esiintyvistä kuumista aalloista ja hikoilukohtauksista, jotka häiritsevät unta: ne joko täysin herättävät naisen tai ainakin aiheuttavat unen keventymisen.

Kun uni on laadultaan pirstoutunutta, se ei myöskään virkistä tehokkaasti, jolloin nainen voi kokea aamu- ja/tai päiväväsymystä. Kuumat aallot ja hikoilu selittävät myös osaltaan nukahtamisvaikeuksien ja/tai liian aikaisen aamuheräämisen esiintymistä.

Vaihdevuosiin liittyvät mielialaongelmat, muun muassa masentuneisuus, ahdistuneisuus, burnout-olo, saattavat liittyä tai jopa aiheuttaa uniongelmia. Naissukuhormoneilla on myös useita vaikutuksia unta sääteleviin hermovälittäjäaineisiin (esimerkiksi asetyylikoliiniin, serotoniiniin, dopamiiniin) ja unta sääteleviin hormoneihin (esimerkiksi kasvuhormoniin, prolaktiiniin ja melatoniiniin). Osa uniongelmista selittyykin näiden vaikutuksien kautta. 

 

Limakalvojen kuivuus

Vaihdevuosien aikana myös limakalvot kuivuvat päästä varpaisiin. Ongelmallisimpana on synnytinelinten limakalvojen kuivuus, joka lisää virtsatie- ja emätintulehdusten riskiä. Nämä oireet saattavat vaikuttaa myös merkittävästi seksuaalielämää huonontavasti.  

 

Luiden haurastuminen

Luiden haurastuminen, eli osteoporoosi, on tyypillistä vaihdevuosien jälkeen. Siihen on syynä toisaalta ikääntyminen ja toisaalta vaihdevuosiin liittyvä estrogeenihormonin puute. Luukudokselle on tyypillistä sekä luun hajoaminen että luun uudismuodostus. Estrogeeni vaikuttaa luukudoksen hajoamista hidastavasti. Vaihdevuosissa, kun estrogeenin luuta suojaava vaikutus häviää, luun hajoaminen kiihtyy, johtaen luun haurastumiseen. Nämä vaikutukset ovat riippuvaisia kuitenkin monista muistakin tekijöistä: nuorempana kerätystä luun kokonaismassasta, geneettisistä tekijöistä, perustaudeista ja niiden lääkityksistä ja elämäntapatekijöistä. Kaikille naisille ei siis vaihdevuosien aikana tule merkittävää osteoporoosia, eikä siihen liittyviä luun murtumia. Riittävä liikunta, tupakoimattomuus ja riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti ovatkin myös luun terveyden kannalta olennaisia.

 

Vaikeasti tunnistettavat vaihdevuosioireet

Vaihdevuosien aikana mielialaoireet, masentuneisuus, ärtyvyys ja burnout ovat erittäin yleisiä. Ne saattavat kuitenkin olla vaikeammin tunnistettavissa, jolloin myös hoitoon hakeutuminen viivästyy.

Myös erilaiset kiputilat, erityisesti lihas- ja nivelkivut yleistyvät vaihdevuosien aikana. Ne eivät tosin aina ole pelkästään vaihdevuosista riippuvia. Vaihdevuosi-ikäisen naisen onkin tärkeää huolehtia riittävästä liikunnasta. Liikunta auttaa myös painon hallinnassa: vaihdevuosissa aineenvaihdunnan hidastuessa paino nousee helposti ja lihasmassa korvaustuu rasvalla. Näillä muutoksilla on tärkeä merkitys myös monien perustautien, mm sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen, riskin lisääntymisessä.

Vaihdevuosi-ikäiset naiset valittavat usein seksuaalisen halukkuuden vähenemistä. Seksuaalinen halukkuus on kuitenkin monen tekijän summa ja sen vähentymistä voi esiintyä jo ennen vaihdevuosia.