Huoleton ja iloinen kesäilta ystävien ja perheen kanssa, jonka kruunaa grillin huumaava tuoksu ja houkuttelevilla herkuilla katettu pöytä. Kuka voisi vastustaa värikkään kesäruoan tuoksua ja vivahteikkaita makuja pitkän talven jälkeen?

Kun ulkoilmassa syöminen lisääntyy säiden lämmetessä, täytyy kuitenkin olla tietoinen ikävistä kuokkavieraista, jotka saattavat saapua kylään yllättäen. Vaikka bakteerit vaanivat, sinun ei tarvitse antaa niiden pilata grillibileitä tai piknikkiä. Parilla varotoimenpiteellä nautit hyvästä ruoasta turvallisesti - ilman pöpöjä!

 

Bakteerien lyhyt oppitunti

Bakteereita on kaikkialla - kirjaimellisesti. Niitä on lähes kaikkialla kehossamme. Niitä on maaperällä, jolla kävelemme. Niitä on ilmassa, jota hengitämme. Vedessä, jota juomme ja jossa uimme. Ja kyllä, myös ruoassa jota syömme. Bakteerit ovat yleensä ihmiselle hyödyksi ja auttavat meitä selviytymään. Esimerkiksi tietty bakteeri vatsassamme sulattaa ruoan, jotta saamme ravintoaineita, joita tarvitsemme. Kun bakteeri saa oikeanlaisen sekoituksen ravinteita, kosteutta, lämpöä ja aikaa, voi bakteerien määrä kuitenkin kasvaa nopeasti - joskus siihen pisteeseen asti, että ruokamyrkytys on mahdollinen. Täydellinen ympäristö bakteerimäärän kasvuun on ruoassa, joka on jätetty lämpöön liian pitkäksi aikaa. Jo 4 celsius-astetta altistaa ruoan pilaantumiselle, mutta riski on korkeampi mitä kuumemmissa lämpötiloissa liikutaan. Lue kootut ohjeet, kuinka kokkaat turvallisesti kesälläkin!

 

1. Kaikki alkaa huolellisesta valmistelusta

  • Sulata pakastettu ruoka jääkaapissa tai kokkaa jäisenä
  • Pidä raaka liha, siipikarja ja merenelävät tarkasti suojattuna ja pakattuna, jotta kosketus muihin ruokiin vältetään
  • Pese kätesi saippualla ja vedellä ennen ja jälkeen ruoan käsittelyn. Jos juoksevaa vettä ei ole saatavilla, voit hätätapauksessa käyttää kosteuspyyhkeitä tai pullovettä.
  • Marinoi ruoat jääkaapissa - ei koskaan keittiön pöydällä tai ulkona.
  • Pese tuoreet hedelmät ja vihannekset juoksevalla vedelle ennen tarjoilua

2. Pidä ruoka turvassa ennen tarjoilua

  • Pidä kylmä ruoka kylmänä. Se tarkoittaa alle 4 astetta. Laita kylmät ruoat kylmälaukkuun, jossa kylmäkalleja tai muuta viileyttä ylläpitävää. Kylmä ruoka pitää sisällään kypsentämättömän lihan ja siipikarjan, kananmunat ja pasta- sekä perunasalaatin.
  • Pidä kuuma ruoka kuumana. Jos et voi tarjoilla ruokia heti valmistamisen jälkeen, pidä ne yli 60 asteisena. Siirrä ruoat grillin sivuun pois suorasta hiilloksesta tai liekeistä. Näin ruoka säilyy, muttei ylikypsenny. Voit myös laittaa paistetut ruoat hyvin eristettyyn säilytysastiaan kunnes on tarjoilun aika.
  • Pidä ruoka ja juomat erillisissä kylmälaukuissa. Juomalaukkua avataan todennäköisemmin useammin, jolloin se altistuu lämpöiselle ilmalle.
  • Muista ystäväsi lämpömittari! Monet takapihan kokit ajattelevat tietävänsä näppituntumalla, milloin hampurilaiset ja fileet ovat valmiita. Todennäköistä kuitenkin on, että he yliarvioivat taitonsa. Varmin tapa saada tietää, onko ruoka kunnolla kypsynyt, on tarkistaa ruoan tila lämpömittarin avulla.

3. Ruoka-aika – ole tarkkana!

  • Älä anna ruokien seisoa liian kauan ennen niiden tarjoamista. Olivat ne sitten kylmiä tai kuumia, ruokien ei saisi seisoa yli kahta tuntia – tai tuntia, mikäli lämpötila on yli 32 astetta.
  • Kun tarjoilet ruoan, älä uudelleen käytä lautasia tai tarvikkeita joita käytit raa’an ruoan valmistuksessa. Pese ne ensin huolellisesti tai käytä uusia.
  • Laita ruoat, kuten salaatit ja jälkiruoat omille tarjoilulastioilleen. Aseta ne kylmään paikkaan, kuten kulhoon joka on täytetty jäillä tai kylmällä vedellä.

4. Huolehdi doggy-bagista

  • Jos otat ruokaa kotiin mukaasi, laita se kylmälaukkuun. Muista kotiin saavuttuasi ottaa ruoka heti pois laukusta.
  • Laita lihat ja salaatit jääkaappiin, mikäli ne ovat säilyneet kylminä. Jos ruoka on ehtinyt lämmetä, turvallisinta on heittää se pois