Mikä on antibioottiresistenssi?
Bakteeritulehduksen hoitoon käytettävät antibiootit ovat kautta aikojen arvokkaimpia lääketieteen keksintöjä. Ensimmäinen antibiootti, penisilliini, keksittiin vuonna 1928. Siitä lähtien antibiootit ovat olleet merkittävässä roolissa lääketieteen ja kirurgian alalla tapahtuneessa edistyksessä, ja ne ovat pelastaneet miljoonien potilaiden hengen.
On hälyttävää, että bakteerien lisääntynyt vastutuskyky antibiootteja kohtaan uhkaa infektioiden hoitokäytäntöjä.
Mitä antibioottiresistenssi tarkoittaa? Haastattelussa lääkäri Marika Kandell
Antibioottiresistenssi Suomessa
Suomessa tilanne antibioottiresistenssin suhteen on edelleen melko hyvä, mutta maiden välillä on isoja eroja. Esimerkiksi EU:ssa pahin tilanne on Italiassa ja Kreikassa. Intiaan matkustaneista jopa neljä viidestä kantaa suolistossaan antibiooteille resistenttejä bakteereita matkan jälkeen.
Mikä on Suomen tilanne antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien osalta? Haastattelussa lääkäri Marika Kandell
Antibioottiresistenssin syyt ja ehkäiseminen
Antibioottiresistenssin leviämiseen ja lisääntymiseen vaikuttaa esimerkiksi antibioottien liiallinen ja epäasianmukainen käyttö, antibioottien tuotantoprosessit, eläinten ja elintarvikkeiden maahantuonti sekä matkustaminen. Lue täältä lisää antibioottiresistenssin leviämiseen vaikuttavista tekijöistä.
Antibioottiresistenssiä voidaan ehkäistä toimimalla yhdessä. Katso täältä vinkit, mitä voit tehdä omassa arjessasi!