Suolistosyöpä

Suolistosyövät ovat miehillä kolmanneksi yleisin syöpämuoto eturauhassyövän ja keuhkosyövän jälkeen ja naisilla toiseksi yleisin syöpämuoto rintasyövän jälkeen.

Suolistosyöpien tautiryhmän muodostavat ohutsuolisyöpä, paksusuolisyöpä ja peräsuolisyöpä, jossa mukana on myös peräaukon syöpä. Tässä katsauksessa käsitellään suolistosyöpäotsikon alla vain paksu- ja peräsuolisyöpää. Vuonna 2015 suolistosyöpiä todettiin Suomessa noin 1 700 miehellä ja 1 500 naisella. Potilaiden keski-ikä on noin 70 vuotta.

Suolistosyöpien ilmaantuvuus on lisääntynyt elintason nousun myötä, mikä viittaa muun muassa muuttuneiden ravintotottumusten merkitykseen. Muihin syöpiin verrattuna ruokavalion ja muiden elintapatekijöiden arvioidaan vaikuttavan erityisen paljon suolistosyövän syntyyn. Muun muassa runsas prosessoitujen lihatuotteiden ja punaisen lihan käyttö näyttää lisäävän suolistosyövän riskiä, kun taas kuitupitoisen ruokavalion vaikutus on päinvastainen. Tietyt tulehdukselliset suolistosairaudet, kuten haavainen paksusuolitulehdus ja Crohnin tauti, lisäävät merkittävästi alttiutta suolistosyövälle.

Noin 5 %:iin suolistosyöpätapauksista liittyy tunnettu periytyvä syöpäalttius. Periytyvästä syöpäalttiudesta puhutaan, kun suvussa esiintyy tiettyä syöpää selvästi enemmän kuin väestössä keskimäärin. Suolistosyövälle altistavia tiloja on tunnistettu muutamia, ja niihin liittyy joko solujen kasvunsäätelyä tai DNA:n korjausmekanismeja häiritsevä geenivirhe. Yleisin tunnettu suolistosyövän oireyhtymä on ei-polypoottinen paksusuolisyöpäsyndrooma, HNPCC (Lynchin syndrooma).

Suolistosyöpäsukuihin kuuluvia henkilöitä ja tulehduksellista suolistosairautta sairastavia seurataan säännöllisin suoliston tähystystutkimuksin. Riskiryhmien tähystysseurannan tavoitteena on löytää syövän esiasteet, jolloin näiden poistamisella voidaan estää syövän kehittyminen.

Oireet ja seulonta

Paksusuolisyöpään liittyy erilaisia ruuansulatuskanavan oireita: vatsakipua, suolen toiminnan vaihtelua ja veriulosteita. Joskus paksusuolisyövän ensimmäinen oire voi olla suolen äkillinen tukos. Peräsuolisyövän yleisin oire ovat veriulosteet. Vaikka verta voi esiintyä ulosteessa myös hyvänlaatuisten peräpukamien yhteydessä, ovat toistuvat veriulosteet aihe jatkotutkimuksiin. Kasvaimen verenvuotoon liittyvä anemia voi myös olla suolistosyövän oire. Suolistosyöpä voi olla pitkään myös oireeton.

Suolistosyövän väestöseulonnan hyötyjä on tarkasteltu ulosteen veritestin avulla, jonka perusteella tutkittava ohjattiin tarpeen mukaan jatkotutkimuksiin. Suomessa suolistosyövän seulonta korkeimman riskin ikäryhmissä aloitettiin vuonna 2004 ja vuonna 2015 seulonnan piirissä oli 163 kuntaa (51 % kunnista). Tällä hetkellä seulontaohjelma ei ole Suomessa aktiivisena. 

Diagnoosiin käytettävät tutkimukset

Suoliston alueen tutkimukset aloitetaan yleensä tähystyksellä (sigmoidoskopia tai kolonoskopia), joka ulotetaan tarvittaessa peräsuolesta paksu- ja ohutsuolen liitokseen asti. Tähystyksessä voidaan ottaa suolen sisäpinnalta koepaloja, joiden perusteella nähdään onko suolessa pahanlaatuisia muutoksia. Näillä tutkimuksilla voidaan saada tietoa myös suolen muista sairaustiloista.

Varjoainetehosteinen suoliston röntgenkuvaus oli aiemmin hyvin yleinen tutkimusmenetelmä, ja sitä käytetään toisinaan vieläkin joko tähystyksen sijaan tai sen lisäksi.

Ennen leikkausta potilaalle tehdään tavallisesti taudin levinneisyyskartoitus, johon käytetään kokovartalon tietokonetomografiaa. Peräsuolisyövän paikallisen levinneisyyden selvittämiseen voidaan käyttää magneettikuvausta.

Laboratoriotutkimuksilla suolistosyöpää ei voi todeta. Verikokeesta mitattava kasvainmerkkiaine CEA (karsinoembryonaalinen antigeeni) on kuitenkin koholla osassa suolistosyövistä ennen leikkaushoitoa. Sitä voidaan käyttää apuna seurannassa leikkauksen ja mahdollisten muiden hoitojen jälkeen, jolloin kohonneet CEA-arvot voivat kertoa taudin uusiutumisesta.

Ennuste

Hoitomenetelmien kehittymisen myötä paksu- ja peräsuolisyövän hoitotulokset ovat parantuneet viime vuosikymmenen aikana selvästi.

Ennusteeseen ja mahdollisuuteen parantua taudista vaikuttaa etenkin kasvaimen levinneisyys diagnoosivaiheessa. Jos kasvain on pysynyt suolen seinämän sisäkerroksessa, on yli 90 % potilaista elossa viiden vuoden kuluttua leikkauksesta.

Leikkaukseen yhdistetty sytostaattihoito on parantanut imusolmukkeisiin levinneen suolistosyövän hoitotuloksia, ja vielä etäpesäkkeisen suolistosyövän hoidossakin voidaan päästä hyviin tuloksiin, jos yksittäiset etäpesäkkeet ovat poistettavissa leikkaamalla. Osa suolistosyövistä on lisäksi erittäin herkkiä lääkehoidolle, jolloin pelkällä lääkehoidollakin on mahdollista saavuttaa vuosikausia oireetonta aikaa.

Kasvaimen levinneisyyden lisäksi ennusteeseen vaikuttavat mm. kasvaimen erilaistumisaste, mahdolliset taudin aiheuttamat komplikaatiot sekä potilaan ikä ja yleiskunto. Koska syöpä on aina monitahoinen sairaus, päädytään hoitovalinnoissa yksilölliseen ratkaisuun.

Paikallisen suolistosyövän hoito

Sekä paksu- että peräsuolisyövän hoidossa pyritään ensisijaisesti kasvainkudoksen poistoon leikkaushoidolla. Alkuperäisen kasvaimen lisäksi leikkauksen yhteydessä poistetaan aina suolta vatsaontelossa paikoillaan pitävä suolilieve, koska sen imusolmukkeissa todetaan yleensä ensimmäiset etäpesäkkeet.

Jos kasvain on tunkeutunut suolen seinämän läpi tai levinnyt paikallisiin imusolmukkeisiin, annetaan leikkaushoidon jälkeen yleensä puolen vuoden kestoinen ns. liitännäislääkehoito. Hoidon valintaan vaikuttavat muun muassa kasvaimen ominaisuuksiin liittyvä uusiutumisriski ja potilaan kunto.

Osa peräsuolisyöpäpotilaista hyötyy ennen leikkausta annettavasta lyhytkestoisesta sädehoidosta: syövän uusiutumisriski pienenee ja taudin ennustetta voidaan parantaa pelkkään leikkaushoitoon verrattuna. Mikäli peräsuolikasvain on ehtinyt kasvaa hyvin kookkaaksi, voidaan jo ennen leikkausta antaa yhtäaikaisesti solunsalpaaja- ja sädehoitoa, eli kemosädehoitoa kasvaimen pienentämiseksi ja leikkauksen mahdollistamiseksi.

Hoitojen jälkeen potilasta seurataan säännöllisin suolitähystyksin ja CEA-kasvainmerkkiaineen mittauksin. Merkkiaineen taso veressä voi kohota jo ennen kuin kasvain aiheuttaa kliinisiä oireita, joten se tarjoaa hyödyllisen mittarin, jonka perusteella potilas voidaan tarvittaessa ohjata jatkotutkimuksiin. Mikäli taudin todetaan uusiutuneen paikallisesti leikkausalueella, voi uusi leikkaus olla tarpeen. Seuranta on tärkeää myös yksittäisten etäpesäkkeiden toteamiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Levinnyt suolistosyöpä

Parantava hoito on mahdollinen vain pienelle osalle levinnyttä suolistosyöpää sairastavista. Uusien lääkehoitojen ansiosta potilaiden elinajanennuste on kuitenkin moninkertaistunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Levinneen suolistosyövän hoidolla pyritään lievittämään kasvaintaudin aiheuttamia oireita ja hidastamaan sen etenemistä. Levinneessä syövässä etäpesäkkeitä todetaan myös muualla kuin kasvaimen lähellä sijaitsevissa imusolmukkeissa, yleensä maksassa tai keuhkoissa tai molemmissa, melko usein vatsaontelon alueella, joskus luustossa ja harvoin aivoissa. 

Jos tauti on jo diagnoosihetkellä levinnyt, voi suolen kasvaimen poisto silti olla hyödyllistä, koska siten voidaan estää erilaisia komplikaatioita, esimerkiksi suolitukoksen syntymistä. Suolistosyövän yksittäisiä etäpesäkkeitä voidaan hoitaa pyrkiä hoitamaan parantavasti leikkauksella, erityisesti silloin, kun ne sijaitsevat maksassa tai keuhkoissa.

Levinneen suolistosyövän hoitokäytännöksi on vakiintunut sytostaattihoito. Kohdennettuja lääkehoitoja, jotka estävät kasvaimen verisuonitusta edistävien tai muiden kasvutekijöiden toimintaa, voidaan myös käyttää levinneen suolistosyövän hoitoon.