Melanooma

Melanooma on ihon pahanlaatuinen kasvaintauti, joka saa alkunsa ihon pigmenttiä tuottavien melanosyyttien hallitsemattomasta kasvusta. Vuonna 2014 Suomessa todettiin noin 1 360 uutta melanoomatapausta. Melanooma edustaa kuitenkin vain osaa kaikista ihosyövistä, joista yleisin on hyväennusteinen tyvisolusyöpä eli basaliooma. Melanoomaan sairastuneiden keski-ikä on 55–60-vuotta. Melanoomaa ilmenee enemmän nuoremmilla ikäluokilla kuin muita ihosyöpiä.

Tärkein melanooman riskitekijä on auringon ultraviolettisäteily (UV-säteily). Varsinkin vaalean ihon toistuva palaminen liiallisen auringonoton yhteydessä, etenkin nuorella iällä, altistaa melanoomalle. Melanoomaa voikin ehkäistä välttämällä runsasta auringonottoa ja käyttämällä auringonsuojavoiteita riittävästi niin, ettei iho pääse palamaan.

Runsasluomisuuden ja epätyypillisten luomien katsotaan lisäävän riskiä sairastua melanoomaan. Aiemmin sairastettu melanooma lisää riskiä merkittävästi, samoin kuin jos useammalla lähisukulaisella on todettu melanooma. Perinnöllisyys on melanooman kohdalla kuitenkin hyvin harvinaista.

Melanooma on ollut viime vuosikymmeninä yksi nopeimmin yleistyvistä syövistä, joskin aivan viime vuosina kasvu on tasaantunut. Tämän on arveltu johtuvan muun muassa auringonottokäyttäytymisen muuttumisesta lisääntyneen valistuksen myötä.

Oireet

Melanooma voi kehittyä vanhaan, hyvänlaatuiseen luomeen tai luomettomalle iholle. Melanooma huomataankin useimmiten epätavallisena iho- tai luomimuutoksena. Luomien ja ihon säännöllinen tarkkailu onkin tärkeää, sillä varhain todetusta ja ajoissa hoidetusta melanoomasta voi parantua. Sana VARO on muistisääntö epäilyttävän luomimuutoksen tyypillisistä ominaisuuksista:

V = Väri: vaihteleva, eri sävyjä sisältävä, epätasainen
A = Alueen (luomen) halkaisija: yleensä yli 6 mm, muutokset koossa ja muodossa
R = Reuna: epätarkkarajainen, polveileva
O = Osat: epäsäännöllinen muoto

Joissakin tapauksissa melanooman luomimuutos voi näyttäytyä myös säännöllisen muotoisena, tasavärisenä ja tarkkarajaisena. Melanooman kehittyessä luomi- tai ihomuutoksessa voidaan todeta verenvuotoa, kutinaa tai punoitusta. On tärkeää hakeutua lääkäriin epäilyttävän iho- tai luomimuutoksen ilmaantuessa.

Diagnoosiin käytettävät tutkimukset

Melanooman epäily herää usein lääkärin kliinisessä tutkimuksessa. Epäilyttävä pigmenttimuutos poistetaan usein perusterveydenhuollossa ja näyte lähetetään patologille kudostyyppiselvitykseen. Jos pigmenttimuutos sijaitsee hankalassa paikassa, voidaan muutoksesta ottaa koepala.

Jos kyseessä on melanooma, potilas lähetetään kirurgin vastaanotolle leikkaushoitoon, jonka yhteydessä voidaan tehdä vartijaimusolmuketutkimus. Sen avulla voidaan selvittää syöpäsolujen levinneisyyttä kasvainta lähellä sijaitseviin imusolmukkeisiin. Vartijaimusolmukkeella tarkoitetaan imusolmuketta, johon imuneste ja sen mukana mahdolliset syöpäsolut kulkeutuvat läheisestä kasvaimesta.

Erilaiset kuvantamismenetelmät sopivat taudin levinneisyyden selvitykseen, esimerkiksi vartalon tietokonetomografiaa (TT) tai positroniemissiotomografiaa (PET) voidaan käyttää kuvantamiseen joko ennen leikkausta tai leikkauksen jälkeen.

Hoito ja ennuste

Melanooma todetaan useimmiten varhain, ennen kuin etäpesäkkeitä on ehtinyt ilmaantua, jolloin mahdollisuus parantua taudista on hyvä. Kaikista potilaista 83–90 % on elossa viiden vuoden kuluttua taudin toteamisesta. Ennusteeseen vaikuttavat muun muassa ikä, sukupuoli, vartijaimusolmukkeen tila, melanooman sijainti, paksuus ja haavautuminen sekä mahdolliset etäpesäkkeet ja niiden sijainti.

Melanooman hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti kullekin potilaalle. Hoitovalintaan vaikuttaa erityisesti, onko melanooma paikallinen vai levinnyt. Hoidon suunnittelussa huomioidaan myös potilaan kunto ja muut sairaudet.

Paikallinen melanooma

Paikallisen melanooman ensisijainen hoito on paranemiseen tähtäävä leikkaushoito. Kirurgi poistaa pahanlaatuisen kudoksen ja riittävästi tervettä kudosta sen ympäriltä. Jos leikkauksessa todetaan, että kasvainta lähellä olevissa vartijaimusolmukkeissa on syöpäsoluja, ne poistetaan syövän uusiutumisriskin pienentämiseksi.

Melanooma ei ole yleensä kovin "sädeherkkä" syöpätauti, mutta joissakin tapauksissa potilas voi hyötyä sädehoidosta leikkauksen jälkeen. Hoito tähtää paranemiseen, ja sen avulla pyritään tuhoamaan leikkausalueelle tai sen ympäristöön mahdollisesti jääneitä yksittäisiä syöpäsoluja.

Leikkauksen jälkeisen liitännäislääkehoidon ei ole yksiselitteisesti todettu vähentävän taudin uusiutumista. Osa hyväkuntoisista, korkean uusiutumariskin potilaista voi kuitenkin hyötyä hoidosta immuunivasteen tehostajalla, esimerkiksi interferonilla.

Varhain todetun ja hoidetun paikallisen melanooman ennuste on hyvä: suurin osa potilaista paranee. Jos imusolmukkeista on löytynyt syöpäsoluja, melanooma kuitenkin uusiutuu kohtalaisen herkästi. Jos tauti uusiutuu paikallisena, se voidaan hoitaa samalla tavalla kuin alkuperäinen kasvain.

Taudin luonteen mukaan potilasta seurataan hoitojen jälkeen 2-5 vuotta joko perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa. Joskus potilasta on seurattava tätä pidempäänkin.

Levinnyt melanooma

Melanooma voi levitä etäpesäkkeinä ihoon, ihonalaiskudokseen, imusolmukkeisiin, maksaan, keuhkoihin, luustoon ja aivoihin. Levinnyttä melanoomaa voidaan harvoin parantaa, mutta hoitovalinnoilla voidaan vaikuttaa potilaan elämänlaatuun. Uudet täsmälääkkeet ja immunologiset hoidot ovat viime vuosina tehostaneet levinneen melanooman hoitoa ja parantaneet taudin ennustetta.

Levinneen melanooman hoitoon ei ole olemassa vakiintunutta hoitokäytäntöä. Hoidossa on yleisesti käytetty solunsalpaajia ja immuunivastetta vapauttavia hoitoja, erityisesti interferonia. Näiden rinnalle on viime vuosina tullut solunjakautumiseen kohdistuvia ja immuunivastetta tehostavia täsmälääkkeitä.

Noin puolella melanoomapotilaista esiintyy aktivoivia mutaatioita BRAF-syöpägeenissä. Tällaisia geenimutaatioita kantaville potilaille BRAF-proteiinin estäjät tarjoavat melanooman hoitoon soveltuvan täsmälääkeryhmän. Uudet immuuniaktivaatiota vapauttavat lääkkeet ovat mullistaneet levinneen melanooman hoidon. Erityisesti CTLA-4- ja PD1-proteiinien estäjillä on saatu lupaavia, pitkäkestoisia tuloksia levinneen melanooman hoidossa. 

Kasvaimen tai etäpesäkkeiden aiheuttamia paikallisia oireita voidaan lievittää tehokkaasti sädehoidolla. Sädehoito helpottaa esimerkiksi aivoetäpesäkkeiden aiheuttamia neurologisia oireita.

Etäpesäkkeiden aiheuttamia oireita voidaan joissakin tapauksissa helpottaa myös leikkaushoidolla. Jos etäpesäkkeitä on vain yksi, sen poistaminen voi parhaassa tapauksessa hidastaa melanooman etenemistä huomattavasti.