Syöpädiagnoosi

Syöpädiagnoosin lähtökohtana on lääkärin tekemä kliininen tutkimus potilaan oireiden ja tilanteen kartoittamiseksi. Lopullinen syöpädiagnoosi perustuu yleensä patologin lausuntoon kasvainnäytteestä. Kasvainnäytteestä tehtävien geneettisten tutkimusten löydökset vaikuttavat enenevässä määrin hoitopäätöksiin.

Kuvantamis- ja laboratoriotutkimuksilla voidaan selvittää syövän levinneisyyttä. Kuvantamismenetelmät valitaan kasvaimen tyypin ja sijainnin perusteella, ja tarvittaessa voidaan käyttää useita kuvantamismenetelmiä. 

Syövän ensioireet

Tyypillisesti syöpä löytyy potilaan huomatessa itsellään jonkin uuden oireen ja hakeuduttua lääkäriin. Rintasyöpä havaitaan useimmiten kyhmynä rinnassa, ja keuhkosyövän ensioireena voi olla tupakoitsijaa pitkään vaivannut yskä tai äänen käheys. Ihosyövät huomataan yleensä iho- tai luomimuutoksena. Aivokasvaimen ensioire on useimmiten epileptinen kohtaus, vain harvoin pelkkä päänsärky. Maha-suolikanavan kasvaimiin liittyy usein ruoansulatushäiriöitä, kipua ja verta ulosteissa. Gynekologiset syövät aiheuttavat alkuvaiheessa välivuotoja, toisinaan myös alavatsakipuja. Verivirtsaisuus on aina tutkittava virtsateiden elinten kasvainten poissulkemiseksi. Syöpään voivat viitata myös yleisoireet, kuten laihtuminen ja poikkeava väsymys. 

Syövän oireet ovat siis moninaisia ja ne pahenevat yleensä ajan myötä. Toisaalta syöpä voi olla pitkään myös oireeton.

Kliininen tutkimus

Tietyt syöpätaudit voidaan tunnistaa melko varmasti jo kokeneen lääkärin vastaanotolla:  lääkäri kartoittaa potilaan esitiedot ja tutkii potilaan.  Tämä kliininen tutkimus on esimerkiksi ihosyövän, eturauhassyövän ja useimpien pään ja kaulan alueen syöpien diagnooseissa hyvin tärkeä. Myös osa gynekologisista syövistä voidaan tunnistaa kliinisen tutkimuksen avulla. Muista syöpätaudeista kliininen tutkimus antaa lähinnä viitteellistä tietoa. Esimerkiksi imusolmukekyhmyt sekä vatsan ja lantion alueen ylimääräiset massat voidaan todeta tunnustelemalla ja ohjata tämän jälkeen potilas tarvittaviin jatkotutkimuksiin. Kliinisen tutkimuksen avulla saadaan myös tietoa potilaan muista sairauksista sekä hyvä käsitys potilaan yleistilasta. Nämä vaikuttavat jatkossa hoitopäätöksiin.

Kuvantamistutkimukset

Syöpää epäiltäessä potilasta voidaan tutkia erilaisin kuvantamistutkimuksin. Kuvantamistutkimuksilla voidaan myös selvittää jo diagnosoidun syövän levinneisyyttä.

Tietokonetomografiaa (TT tai CT) eli kerroskuvausta käytetään paljon muun muassa rinta- ja vatsaontelon, virtsateiden elinten ja gynekologisten syöpien tutkimuksissa. Se perustuu röntgensäteiden käyttöön ja senn avulla saadaan verrattain tarkka anatominen rakennekuva. Röntgenkuvauksia käytetään muun muassa keuhkosyövän alkudiagnostiikassa ja levinneisyyden selvityksessä. Varjoainetehosteisia röntgentutkimuksia käytetään esimerkiksi suoliston tutkimiseen. Myös mammografia eli rintojen kuvantamistutkimus toteutetaan röntgenillä.

Ultraäänitutkimus ei aiheuta säderasitusta. Ultraäänitutkimusta käytetään muun muassa gynekologisten elinten kasvainten sekä vatsaontelon ja munuaisten kasvainten alkudiagnostiikassa ja esimerkiksi maksassa sijaitsevien etäpesäkkeiden poissulkemisessa.

Syöpädiagnostiikassa voidaan hyödyntää myös magneettikuvausta (MK tai MRI). Magneettikuvauksella useimpien elinten anatominen rakenne saadaan erittäin tarkasti selville. 

Isotooppitutkimuksella voidaan kartoittaa muun muassa luuston etäpesäkkeitä. Tavallisimmin luuston isotooppitutkimusta (luuston gammakuvausta) käytetään rintasyövän ja eturauhassyövän levinneisyyden selvittämisessä. 

Syöpäkasvaimen normaalikudoksia nopeampaan aineenvaihduntaan perustuvalla positroniemissiotomografiatutkimuksella (PET) voidaan joissakin tapauksissa saada lisätietoa taudin levinneisyydestä tai leikkauksen jälkeen mahdollisesti jäljelle jääneestä kasvainkudoksesta, jäännöskasvaimesta.

Tähystystutkimukset

Tähystystutkimuksella eli endoskopialla tutkitaan tyypillisesti maha-suolikanavaa, keuhkoputkia, virtsarakkoa, kohtua, eturauhasta tai pään ja kaulan aluetta. Tähystyksessä on mahdollista saada endoskoopin kautta näköyhteys kasvaimeen ja siten tarkkaa tietoa kasvaimen ulkonäöstä, koosta ja sijainnista. Tähystyksen yhteydessä voidaan myös ottaa kudosnäytteitä patologin tutkimuksia varten.

Tutkimukset solu- ja kudosnäytteistä

Kasvaimen tyypitys perustuu syöpäkudoksen histologiseen tutkimukseen, jossa kudosnäyte värjätään ja analysoidaan solutasolla mikroskooppia käyttäen. Tämän tekee patologi, joka antaa kasvaimelle patologis-anatomisen diagnoosin. Kasvaimesta pyritään aina ottamaan koepala diagnoosin varmistamiseksi ja kullekin potilaalle sopivan hoidon määrittämiseksi.

Eri elinten syövät jakautuvat lukuisiin alatyyppeihin. Vaikka eri alatyypit saattavat erota toisistaan ulkoisesti vain vähän, voivat niiden hoito ja ennuste olla hyvinkin erilaisia. Kasvaimen tyypityksen lisäksi patologi voi määrittää erilaisten värjäysmenetelmien avulla mm. solujen jakautumisnopeuden tai esimerkiksi rintasyövän hormoniriippuvuuden. Viimeksi mainittu kertoo, hyötyykö potilas todennäköisesti hormonaalisesta hoidosta. Eräissä syövissä voidaan jo nyt molekyylipatologisilla tutkimuksilla selvittää tarkemmin kasvaimen biologista luonnetta, ja kohdentaa mahdollisten syöpägeenien aktivaation perusteella täsmälääkehoitoja niistä parhaiten hyötyville potilaille.

Useimpien syöpien levinneisyyttä voidaan selvittää leikkauksen aikana otettavista imusolmukenäytteistä. Varsinaisen kasvaimen ympäriltä poistetaan alueellisia imusolmukkeita, joista patologi etsii syöpäsolukkoa. Kasvainsolujen leviäminen lähiympäristön imusolmukkeisiin lisää aina etäpesäkkeiden kehittymisen riskiä.

Verinäytteiden laboratoriotutkimukset

Syöpää sairastavan laboratoriotutkimusten tulokset ovat usein normaaleja. Jos syöpä on levinnyt ja muuttaa jonkin elimen toimintaa, voivat veriarvot olla poikkeavia. Joissakin tapauksissa syöpää voidaan kuitenkin epäillä oireettomallakin potilaalla laboratoriotutkimusten tulosten perusteella.

Joissakin tilanteissa voidaan käyttää apuna kasvainmerkkiaineiden määrityksiä verinäytteistä. Kasvainmerkkiaineista on harvoin yksistään apua syövän diagnosoinnissa, sillä varsin harvat merkkiaineet ovat spesifisiä jollekin tietylle syöpätyypille, mutta ne voivat olla hyödyllisiä muihin tutkimuksiin yhdistettyinä. Lisäksi niiden avulla voidaan mitata hoidon tehoa ja joissakin tapauksissa seurata taudin mahdollista uusiutumista. 

Hoitoa edeltävillä ja hoidon aikana tehtävillä laboratoriotutkimuksilla voidaan arvioida myös eri elinten toimintakykyä ja esimerkiksi luuytimen toipumista rankoista hoidoista.