Lääkehoito

Koko elimistöön vaikuttavaa eli systeemistä syövän lääkehoitoa tarvitaan etenkin silloin, kun on tuhottava verenkierron ja imunestekierron mukana eri puolille elimistöä levinneitä syöpäsoluja. Systeemisiä lääkehoitoja ovat sytostaatit, immunivasteen tehostajat, hormonaalinen lääkehoito ja täsmälääkkeet.

Solunsalpaajat eli sytostaatit

Solunsalpaajiksi eli sytostaateiksi (tai kemoterapiaksi) kutsutaan lääkkeitä, jotka vaurioittavat nopeasti jakautuvien solujen perimäainesta eli DNA:ta, jolloin solut muuttuvat elinkelvottomiksi. Paranemiseen tähtäävä sytostaattihoito annetaan tavallisesti pääkasvaimen leikkauksen jälkeen liitännäishoitona, jolloin verenkierron kautta koko elimistöön leviävien sytostaattien tehtävänä on tuhota elimistöön mahdollisesti jääneet yksittäiset syöpäsolut ja -soluryhmät. Leikkauksen jälkeen annetulla sytostaattihoidolla pystytäänkin vaikuttamaan monien syöpätautien ennusteeseen merkittävästi. Verta muodostavien elinten syövissä eli hematologisissa syövissä (esimerkiksi leukemia ja imusolmukesyöpä) parantavaksi hoidoksi riittävät usein sytostaatit yksinäänkin, ilman syövän muita hoitomuotoja. Sytostaatit ovat tärkeitä myös levinneen syövän hoidossa: oireet saadaan usein lievittymään ja hoito voi tehotessaan pidentää elinaikaa merkittävästi.

Sytostaattihoidon toteutus

Sytostaatteja käytetään tyypillisesti mahdollisimman suurina annoksina ja usean lääkeaineen yhdistelminä tehokkaan hoidon saavuttamiseksi. Yhdistelmähoitoon pyritään valitsemaan sytostaatteja, jotka vaikuttavat keskenään eri tavalla ja joilla on erilaiset haittavaikutukset, jotta hoito olisi mahdollisimman tehokas ja hyvin siedetty. Sama yhdistelmä voi olla tehokas usean eri kasvaintaudin hoidossa.

Sytostaatit annostellaan pääasiassa infuusiona ("tiputuksena") laskimoon. Suurin osa sytostaateista annetaan kolmen neljän viikon välein. Alun perin pitkälti sattumalta löytynyt annostelurytmi sallii elimistön toipua hoitokertojen välillä antamatta syöpäsoluille aikaa kasvaa uudelleen. Käytettävien lääkkeiden ja lääkeyhdistelmien mukaan sytostaattihoitoa voidaan antaa myös esimerkiksi viikoittain suonensisäisesti. Joitakin sytostaatteja voidaan puolestaan annostella päivittäin suun kautta. Sytostaattien annokset lasketaan yksilöllisesti potilaan koko ja mahdolliset muut sairaudet huomioiden.

Sytostaattien haittavaikutukset

Sytostaattien tehon kääntöpuolena ovat haittavaikutukset. Haittavaikutukset riippuvat käytettävistä lääkkeistä tai lääkeyhdistelmistä ja lääkkeiden annoksista. Ne myös vaihtelevat huomattavasti yksilöiden välillä. Koska sytostaatit vaikuttavat nopeasti uusiutuviin soluihin, kärsivät hoidon aikana myös elimistön nopeasti uusiutuvat normaalisolut. Tällaisia ovat muun muassa luuytimen solut, jotka tuottavat puna- ja valkosoluja sekä verihiutaleita. Sytostaattihoidon haittavaikutuksena nähdäänkin usein anemiaa, valkosolujen eli tulehdussolujen määrän pienenemistä ja verihiutaleiden määrän vähenemistä. Nämä voivat puolestaan aiheuttaa väsymystä, tulehduksia tai verenvuodon vaaran. Karvatuppisolujen vauriot saattavat aiheuttaa hiustenlähtöä, ja suoliston pintasolujen vauriot ripulia. Tyypillinen haittavaikutus on pahoinvointi. Sytostaattihoito voi häiritä myös munasarjojen toimintaa ja aiheuttaa kuukautishäiriöitä tai kuukautiskierron pysähtymisen. Mitä lähempänä luonnollista vaihdevuosi-ikää nainen on, sitä epätodennäköisempää on munasarjojen toiminnan normalisoituminen.

Haittavaikutukset ilmaantuvat tyypillisesti jo hoitojakson aikana. Useimpien haittavaikutusten ehkäisemiseen ja hoitamiseen on kuitenkin olemassa tehokkaita lääkkeitä. Haittavaikutuksista huolimatta potilaan toimintakyky hoitojakson aikana on useimmiten hyvä, ja osa käykin hoitojakson aikana normaalisti töissä. Myöhemmin ilmaantuvat jälkihaitat ovat melko harvinaisia, mutta osalla sytostaateista on tietty enimmäisannos, jota ei voida turvallisesti ylittää potilaan koko elinaikana.

Immuunivasteen tehostajat

Ihmisen elimistössä arvellaan syntyvän jatkuvasti poikkeavia soluja, jotka immuunijärjestelmä tunnistaa vieraiksi ja tuhoaa. Jos syöpäsolu kykenee selviämään immuunijärjestelmän hyökkäyksestä, se voi muodostaa kasvaimen. Merkkinä immuunijärjestelmän toimimisesta kasvaimessa todetaankin usein tulehdusreaktio eli runsaasti aktivoituneita valkosoluja. Uusia syöpähoitoja kehitettäessä on tutkittu monin tavoin juuri potilaan oman immuunijärjestelmän herättämistä. Immuunivasteen tehostamista syövän hoidossa kokeiltiin ensimmäisen kerran interferonilla jo 1970-luvulla. Interferoni on elimistössä luonnollisestikin esiintyvä proteiini eli valkuaisaine, jolla on tärkeä tehtävä immuunivasteessa muun muassa viruksia vastaan. Interferonia on tutkittu useiden syöpätautien hoidossa: siitä on saatu kliinistä hyötyä erityisesti melanooman [https://www.uusisivusto.fi/terapia-alueet/syopa/melanooma], munuaissyövän ja karvasoluleukemian hoidossa. 

Kliinisten tutkimusten kohteena on myös useita immuunivastetta vapauttavia vasta-aineita, jotka edustavat uusia biologisia täsmälääkkeitä (lisätietoa alla, osiossa Täsmälääkkeet ja syövän yksilöllinen lääkehoito). Näistä ensimmäiset on jo saatu käyttöön ja niillä on saavutettu lupaavia tuloksia erityisesti etäpesäkkeisten syöpien hoidossa.

Hoidon toteutus

Interferoni pistetään ihonalaiseen rasvakudokseen. Yleensä potilas pistää lääkkeen itse. Annostelu voi tapahtua hoito-ohjelman mukaan esimerkiksi päivittäin tai kolme kertaa viikossa. Hoito kestää yleensä kuukausia. Syöpätyypin mukaan hoitoon voidaan yhdistää myös muita lääkkeitä.

Immuunivasteen tehostajien haittavaikutukset

Interferoni aiheuttaa immuunijärjestelmän aktivoitumiseen liittyviä haittavaikutuksia, kuten flunssankaltaisia oireita sekä kuumeilua. Muita melko yleisiä haittavaikutuksia ovat väsymys, ruokahaluttomuus ja mielialan lasku. Haittavaikutukset riippuvat interferonin annoksesta ja hoidon kestosta.

Hormonaaliset hoidot

Hormonaaliset hoidot soveltuvat hormoniriippuvaisten syöpien hoitoon. Hormoniriippuvaisilla syövillä tarkoitetaan pahanlaatuisia kasvaimia, jotka ovat syntyneet hormonisäätelyn alaisiin kudoksiin. Tyypillisiä hormoniriippuvaisia syöpätauteja ovat kilpirauhassyöpä, rintasyöpä, kohtusyöpä, munasarjasyöpä ja eturauhassyöpä. Vaikka hormoniriippuvaisen kasvaimen solut ovat pahanlaatuista ja reagoivat huonosti ympäristön normaaleihin ärsykkeisiin, ne pysyvät yleensä jossain määrin hormoniriippuvaisina. Tätä voidaan hyödyntää hoidossa: hormonaalisen hoidon tavoitteena on estää pahanlaatuiselle kasvaimelle elintärkeän hormonin vaikutukset tai tuotanto elimistössä.

Hormoneja tuottavien elinten poistoleikkaukset olivat ennen yleisiä. Ensimmäinen hormonihoito annettiin rintasyöpään yli 100 vuotta sitten: naisen estrogeenihormonin eritys estettiin poistamalla munasarjat. Eturauhassyövässä voidaan poistaa kivekset, jolloin syövän kasvu hidastuu, kun syövän kasvua kiihdyttävä testosteronihormoni vähenee. Lääkehoitojen kehityttyä nämä leikkaukset ovat vähentyneet.

Esimerkkejä hormonaalisista lääkehoidoista

Antiestrogeenit toimivat elimistössä naissukupuolihormonin eli estrogeenin vastavaikuttajina. Antiestrogeeneja on käytetty hyvin tuloksin hormoniriippuvaisen rintasyövän hoidossa: taudin ennuste on parantunut huomattavasti. Seuraavan sukupolven hormonaalisia lääkehoitoja rintasyövän hoitoon ovat aromataasin estäjät. Ne estävät tehokkaasti rasvakudoksessa ja lisämunuaisissa tapahtuvaa estrogeenin tuotantoa, eivät kuitenkaan munasarjojen estrogeenituotantoa; tämän vuoksi ne sopivat vain vaihdevuosi-iän ohittaneille rintasyöpäpotilaille. Jos rintasyöpään sairastunut on nuori, munasarjojen estrogeenieritystä voidaan joissakin tapauksissa estää antiestrogeenien lisäksi kolmannen lääkeaineryhmän valmisteilla (vapauttajahormonien analogit), jotka estävät aivolisäkkeen ja munasarjojen välisen hormonaalisen viestinnän ja sammuttavat siten munasarjatoiminnan.

Antiandrogeeneilla voidaan hoitaa eturauhassyöpää, jonka kasvua säätelee kivesten tuottama miessukupuolihormoni eli testosteroni. Antiandrogeeni estää testosteronin vaikutukset. Testosteronin tuotantoa taas voidaan estää androgeenisynteesin estäjällä sekä lääkkeillä, jotka estävät aivolisäkkeen ja kivesten välisen vuorovaikutuksen ja tyrehdyttävät siten kivesten hormonitoiminnan.

Kilpirauhasen syöpäkasvain on usein aivolisäkkeen tuottaman kilpirauhasta stimuloivan hormonin eli tyreotropiinin (TSH eli tyreoideaa stimuloiva hormoni) säätelyn alainen. Kilpirauhassyöpäpotilaalle annetaan luonnollista kilpirauhashormonia eli tyroksiinia tavallista suurempia määriä, jolloin TSH-hormonin tuotanto aivolisäkkeessä tyrehtyy ja kasvainsolut jäävät vaille tarvitsemaansa stimulaatiota.

Hormonaalisen hoidon toteutus

Rintasyövän hormonaalinen lääkehoito toteutetaan yleensä leikkauksen jälkeen liitännäislääkehoitona. Tällöin hormonaalinen hoito kestää yleensä vuosia. Jos potilas ei yleistilansa vuoksi kestä leikkausta, pelkkä hormonihoito voi olla helposti siedettävä ja jarruttaa taudinkulkua pitkään.

Hormonaalisia hoitoja voidaan käyttää myös uusiutuneeseen hormoniriippuvaiseen syöpään. Jos syöpä on reagoinut aiempaan hormonaaliseen estohoitoon, voi potilas hyötyä myös toisen tai kolmannen linjan hormonaalisesta hoidosta. Hormonaaliset hoidot voidaan jossakin tapauksissa yhdistää täsmälääkkeisiin, ja näillä yhdistelmähoidoilla voidaan saavuttaa pelkkää hormonihoitoa pidempikestoisia hoitotuloksia. Hormonihoitojen etu levinneen syövän hoidossa on suhteellisen hyvä siedettävyys verrattuna syövän muihin lääkehoitoihin.

Jos hormoniherkkä syöpä etenee hormonihoitojen aikana, voidaan syöpätyypin ja potilaan yleiskunnon mukaan käyttää muitakin hoitomuotoja, kuten sytostaattihoitoa.

Hormonaalisen hoidon haittavaikutukset

Hormonaalisten hoitojen haitat ovat yleensä lieviä verrattuna esimerkiksi sytostaattien haittavaikutuksiin. Rintasyövän hormonaalisen hoidon tavallisimpia haittavaikutuksia ovat vaihdevuosien kaltaiset oireet, kuumat aallot ja hikoilu, jotka ovat luonnollinen seuraus lääkkeiden aiheuttamasta elimistön estrogeenipuutoksesta. Rintasyövän hormonaalinen hoito voi aiheuttaa myös esimerkiksi niveloireita.

Eturauhassyövän hoidossa käytetyt lääkkeet voivat nekin aiheuttaa kuumia aaltoja. Osalla miehistä antiandrogeenihoito aiheuttaa rintojen kasvua ja aristusta, jota voidaan ehkäistä rintarauhasten kertasädehoidolla ennen lääkehoidon aloittamista. Osalla hormonihoitoa saavista esiintyy sukupuolista haluttomuutta tai erektiohäiriöitä. Jälkimmäistä voidaan usein lääkitä tehokkaasti.

Täsmälääkehoidot ja syövän yksilöllinen lääkehoito

Viimeaikaisista tutkimuksista on saatu paljon uutta tietoa syövän synnystä, kasvusta ja leviämisestä. Näitä tietoja on voitu hyödyntää kehitettäessä uusia, kohdennettuja hoitoja eli täsmälääkkeitä. Ensimmäiset täsmälääkkeet saatiin kliiniseen käyttöön jo vuosituhannen vaihteessa. Täsmälääkkeelle on ominaista kyky häiritä nimenomaisesti syövän kasvulle tarpeellisen molekyylin toimintaa. Näin täsmälääkkeet eroavat sytostaateista, jotka estävät syöpäsolujen jakautumista vaurioittamalla näiden perimäainesta eli DNA:ta.

Täsmälääke voi esimerkiksi estää pahanlaatuisen kasvaimen verisuonitusta, jota ilman kasvain ei voi kasvaa 1 -2 mm suuremmaksi (verisuonten uudismuodostusta estävät eli antiangiogeeniset lääkeaineet). Lupaavia tuloksia tiettyjen syöpätautien hoidossa on saatu myös immuuniaktivaatiota vapauttavilla täsmälääkkeillä. Nämä lääkeaineet mahdollistavat elimistön omien immuunipuolustuksen solujen aktivoitumisen syöpäsolujen tappajiksi. Tällaisella kohdennetulla lääkityksellä on saatu joissakin syöpätaudeissa parempia hoitotuloksia kuin perinteisillä hoidoilla. Täsmälääkkeiden käyttöä tutkitaan myös erilaisina yhdistelmähoitoina hoidon tehon lisäämiseksi.

Osa täsmälääkkeistä on kehitetty tietyn geenimuutoksen suhteen positiivisten kasvainten hoitoon. Lääkeaineen vaikutuskohteena on tällöin useimmiten syöpägeenin tuottama proteiini, ja kyseisen syöpägeenin aktivaatiota voidaan tutkia kasvainnäytteestä. Tällaista kohdennettua lääkehoitoa annetaan vain potilaille, joiden kasvainnäyte on positiivinen kyseisen geenimuutoksen suhteen ja jotka hyötyvät siten parhaiten kyseisestä hoidosta. Hoitoa kutsutaan myös syövän yksilölliseksi lääkehoidoksi.

Karkeasti ottaen täsmälääkkeet voidaan jakaa synteettisiin, pienimolekyylisiin lääkkeisiin ja biologisesti tuotettuihin vasta-ainelääkkeisiin. Kullakin täsmälääkkeellä on sille tyypillinen haittavaikutuskirjonsa, yleensä haittavaikutukset ovat kuitenkin hallittavissa. Täsmälääkkeiden käytöstä ja niiden haittavaikutuksista kerrotaan tarkemmin yksittäisten syöpätautien yhteydessä.

Kantasolusiirrot

Tiettyjä verisyöpiä on mahdollista hoitaa kantasolusiirroilla, joita kutsuttiin aikaisemmin luuytimensiirroiksi. Nimestään huolimatta kantasolut voidaan kerätä luuytimen lisäksi myös verestä. Allogeenisessä kantasolusiirrossa kantasolusiirre kerätään kudostyypiltään sopivalta luovuttajalta, jolloin hoidon tavoitteena on syöpäpotilaan pysyvä parantuminen. Autologisessa kantasolusiirrossa kantasolut kerätään potilaalta itseltään ja niitä voidaan käyttää sytostaattihoidon jälkeisenä tukihoitona. Tällöin tarkoituksena on pääasiassa pidentää potilaan elinaikaa. 

Allogeenisiä kantasolusiirtoja käyttäen noin 50–60 % verisyöpää sairastavista aikuispotilaista paranee. Yleisimmin kantasolusiirto tehdään akuuttia myelooista leukemiaa sairastaville aikuispotilaille. Koska kantasolusiirron tekeminen vaatii hoitohenkilökunnan erityisosaamista, niitä tehdään Suomessa vain Helsingissä ja Turussa. Suomessa kantasolusiirteen saa vuosittain noin 130–140 potilasta, joista vajaat 20 on lapsia.

Syöpärokotteet

Erilaisia syöpärokotteita tutkitaan parhaillaan useissa kliinisissä tutkimuksissa. Syöpärokotteet ovat joukko uudentyyppisiä hoitomuotoja, jotka voidaan jakaa ennaltaehkäiseviin ja terapeuttisiin rokotteisiin. Syövän muodostumista ennaltaehkäisevä rokote on esimerkiksi ihmisen papillooma virusta (HPV) vastaan kehitetty rokote, joka estää HPV-infektiota ja siten kohdunkaulansyövän kehittymistä. Vaikka terapeuttisia syöpärokotteita kutsutaankin syöpärokotteiksi, ne ovat olemassa olevia kasvaimia vastaan kehitettyjä hoitomuotoja, eikä niitä voida käyttää ennaltaehkäisevästi syövältä suojautumiseen. Terapeuttisilla syöpärokotteilla pyritään aktivoimaan elimistön oma puolustusmekanismi hyökkäämään syöpäsoluja vastaan ja hävittämään syöpäsolut elimistöstä.

Syöpärokotteita on tutkittu jo pitkään, mutta ensimmäisen sukupolven syöpärokotteet osoittautuivat tehottomiksi kehon omien immuunivastetta vaimentavien mekanismien seurauksena. Lisääntynyt tieto syövän molekyylitason mekanismeista ja kehittyneet teknologiat ovat mahdollistaneet uudenlaisten syöpärokotteiden kehittämisen, ja niitä tutkitaan erityisesti yhdistelmähoitoina immuuniaktivaatiota vapauttavien biologisten lääkkeiden kanssa.