Lapsen kasvu ja kasvuhormoni

Pituuskasvussa on kolme eri vaihetta, joissa kasvuun vaikuttavien tekijöiden merkitys vaihtelee:

Kasvun vaiheet

Imeväisiän kasvun eli alkukasvun vaihe kattaa lapsen ensimmäiset elinvuodet. Tässä vaiheessa kasvu on suhteellisesti nopeampaa kuin muissa kasvun vaiheissa. Etenkin ravitsemuksella on merkittävä rooli tässä kasvuvaiheessa, ja esimerkiksi hivenaineiden tai raudan puute voivat hidastaa kasvua. Hormoneista erityisesti kilpirauhashormoni ja kasvuhormoni vaikuttavat kasvuun alkukasvun aikana.

Murrosiän kasvuvaiheessa

Lapsuuden kasvuvaihe alkaa noin kahden vuoden iässä, osittain imeväisiän kasvun kanssa päällekkäin, ja kestää murrosikään asti.

Tämän kasvuvaiheen käynnistää kasvuhormonin lisääntynyt eritys aivolisäkkeestä, ja erityisesti kasvu- hormoni on välttämätöntä kasvulle tämän vaiheen aikana. Lapsuuden kasvuvaiheessa lapsi kasvaa tasaisesti keskimäärin noin 6 cm vuodessa.

Murrosiän kasvuvaihe

Murrosiän kasvuvaiheessa kasvunopeus kiihtyy kasvupyrähdykseen, jota säätelevät erityisesti sukupuolihormonit kuten estrogeeni.

Murrosiän kasvupyrähdys alkaa tytöillä tavallisesti 11-13 vuoden iässä, ja pojilla pari vuotta myöhemmin.

Kasvuhormonin rooli

Kasvuhormoni on aivolisäkkeen erittämä proteiini, joka ohjaa kasvua etenkin lapsuuden kasvuvaiheen aikana. Kasvuhormonia erittyy aivolisäkkeestä sykäyksittäin pääosin yöaikaan, mikä korostaa riittävän yöunen merkitystä lapsuudessa. Unen lisäksi kasvuhormonin erittymiseen vaikuttavia ulkoisia tekijöitä ovat liikunta ja ruokavalio. Kasvuhormoni vaikuttaa pituuskasvun lisäksi myös sydän- ja verisuonijärjestelmän toimintaan, aineenvaihdunnan säätelyyn sekä luiden ja lihasten kehittymiseen.

Kasvun seuranta ja kasvukäyrä

Kasvun arviointi on hyödyllinen keino tarkastella lapsen hyvinvointia sekä tunnistaa mahdollisia sairauksia. Suomessa lapsen kasvua seurataan syntymästä saakka säännöllisin mittauksin ensin neuvolassa ja sitten koulussa. Lapsen mitattu kasvu suhteutetaan kasvukäyrien avulla muiden saman ikäisten ja samaa sukupuolta olevien lasten kasvuun. Kasvun arviointia varten on omat kasvukäyrät alle 2-vuotiaille ja 1–20-vuoden ikäisille lapsille.
 

Lapsen kasvu -oppaat

Opas kasvuhormonihoitoa saavan lapsen perheelle

Opas on tarkoitettu kasvuhormonihoitoa saavan lapsen perheen tueksi ennen hoidon aloitusta ja sen aikana. Opas sisältää myös vinkkejä hoidosta keskustelemiseen lapsen kanssa ja pistospelon selättämiseen.

Lataa opas

Lapsen kasvu - mitä kasvukäyrät kertovat? -opas on tarkoitettu sekä lasten parissa työskenteleville ammattilaisille että lasten vanhemmille. Kirjan tarkoituksena on syventää lukijan tietoa lapsen normaalista kasvusta ja erityisesti sen arvioinnista kasvukäyrien avulla.

 

Lataa opas

Puberteetti – matkalla kohti aikuisuutta on itsenäinen jatko-osa Lapsen kasvu – mitä kasvukäyrät kertovat? -oppaalle.

Opas on tarkoitettu sekä nuorille ja heidän perheilleen että opiskelijoille ja lastenneuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa toimiville terveydenhuollon ammattilaisille.

 

Lataa opas